Seksuaalisuus ei ole tabu

Mitä on seksuaalisuus?

Olen urallani järkyttynyt useamman kerran kohdatessani vammaisen, joka luulee, ettei seksuaalisuus koske häntä lainkaan. (ks. myös haastatteluni ”Vammainen ihminen on seksuaalinen” ja blogikirjoitukseni: Seksuaalisuus kuuluu kaikille – myös vammaisille).

Seksuaalisuus on meidän jokaisen perusominaisuus. Väestöliitto määrittelee seksuaalisuuden näin: 

”Seksuaalisuus on ihmisen perusominaisuus, jota ei voi erottaa muusta ihmisenä olemisesta. Seksuaalisuutta on muun muassa sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, lisääntyminen, sukupuoliroolit.”            

Seksuaalisuudella on myös erilaisia ulottuvuuksia, kuten biologinen, psykologinen ja sosiaalinen. Biologisella tasolla seksuaalisuus liittyy lisääntymiseen ja sukupuoliseen kehitykseen. Se sisältää mm. fyysisen toiminnan (seksin).

Psykologisella tasolla seksuaalisuus ilmenee seksuaalisen kiinnostuksen ja fantasioinnin kautta. Se voi vaihdella yksilöiden välillä ja käsittää erilaisia seksuaalisia suuntautumisia.

Seksuaalisuus vaikuttaa myös ihmisen emotionaaliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Se voi olla osa ihmissuhteiden luomista ja ylläpitämistä, sekä ihmisen oman identiteetin muodostumista ja itseilmaisua.

Seksuaalisuudella on siis suuri vaikutus hyvinvointiimme monella tavalla.


Miksi seksuaalisuus on vieläkin vähintään arka aihe?

Seksuaalisuus on abstrakti asia, jota on välillä vaikea ymmärtää. Puhutaan seksuaaliterveydestä.

Mitä se sitten on?

Seksuaalisuudesta puhuttaessa ajattelemme sen olevan jokaisen oikeus. On tärkeää ymmärtää, että seksuaalisuus on yksilöllistä ja jokaisella on oikeus ilmaista sitä omalla tavallaan. Seksuaalioikeuksien kunnioittaminen ja toisen seksuaalisuuden hyväksyminen ovat tärkeitä osia terveitä ja kunnioittavia ihmissuhteita. 

Kun seksuaalisuus liitetään usein seksiin ja sukupuolielimiin, se tekee asiasta tabun (kielletyn aiheen). Nämä ovat yksityisiksi asioiksi koettuja monella tavalla. Sukupuolielimet piilotetaan vaatteilla ja seksi on usein kahden ihmisen välinen, hyvin yksityinen, intiimi hetki.

Kulttuurissamme ei ole totuttu puhumaan laajasti seksuaalisuudesta. Monet jo aikaa sitten koulut käyneet muistavat koulun pari terveystiedon tuntia, joissa puhuttiin kuukautisista ja seksistä. Odoteltiin kun aihe oli tulossa ja tirskuttiin jo valmiiksi, kun mentiin tunnille. ”Ihan kun emme tuota tietäisi” oli coolia sanoa.

On hämmästyttävää Suomessa kohdata nuoria, jotka eivät tiedä, miten tullaan raskaaksi tai mitä tapahtuu, kun kuukautiset alkavat. Tai miten eri seksiin liittyvät taudit tarttuvat ja kuinka vaarallisia ne voivat olla.

Yhteiskunnan pitäisi tarjota enemmän turvallisia tiloja (fyysisiä ja virtuaalisia), joissa jokainen voi tuntea olonsa hyväksytyksi omassa seksuaalisuudessaan ja puhua siitä avoimesti sekä saada tarvittaessa tukea. Parasta olisi pystyä keskustelemaan missä tahansa asiasta avoimesti. Yhteiskunnan pitäisi tukea kaikkea asiaan liittyvää keskustelua ja keskustelun avoimuutta ja tukea seksuaalisuuteen liittyvää koulutusta. Koulutusta seksuaalisuudesta pitäisi lisätä paljon.

Mutta miksi, mitä ja kenelle ei puhuta seksuaalisuudesta?

Seksuaalisuudesta puhumista voi yhteiskunnan lisäksi rajoittaa monet tekijät, kuten uskonto, perheympäristö, tavat ja tottumukset, ilmapiiri tai oma persoonallisuus. Mahdollisia syitä on paljon.

Uskon, että kasvuympäristöllä on suuri vaikutus siihen, kokeeko ihminen aikuisena seksuaalisuuden luonnolliseksi asiaksi vai ei. Koulun pari terveyden oppituntia eivät riitä kertomaan mihin tulisi varautua mennessään gynekologille tai mihin pitäisi kääntyä, jos tuntuu, että kaipaa seksuaalisuudessa neuvoja. Onneksi nykyään seksuaalikasvatus on ollut enemmän esillä ja monessa paikassa on otettu hyviä askeleita sen lisäämiseksi. Aikuiset voivat   edesauttaa myös seksuaalisuuden luonnollisuutta aiheena.                                        

Jos lapsi on vammainen ja käy erikoiskoulua, ei välttämättä niitä muutamaakaan terveystiedon oppituntia seksuaalisuudesta ole. Oletetaan ettei lapsi ymmärtäisi asiaa, ei tarvitse tietoja, eikä siitä silloin puhuta ollenkaan. Tämä voi vaikeuttaa  seksuaalisuuden  toteuttamista möhemmin. 

Seksuaalisuus on myös vaikea ottaa puheeksi. Tämä on noussut jopa teemaksi, josta järjestän omaa koulutusta (”Miten ottaa seksuaalisuus puheeksi?”). Seksuaalisuuden ongelmiin löytyy auttajia, mutta niitä pitää osata itse etsiä ja niiden kirjo on suuri, mikä voi tehdä avun tarjoajien vertaamisen vaikeaksi.

Lääkäreidenkin on usein vaikea ottaa esiin seksuaalisuutta. Monien lääkkeiden seksuaalisuuteen liittyvien sivuvaikutusten läpikäyminen jää vastaanotolla keskustelematta. Ei tiedetä, miten asiasta pitäisi puhua. Tähän ammattilaiset voivat tarvita koulutusta, jota voin myös tarjota.

Tärkeää on kunnioittaa toisten rajoja ja varmistaa, että kaikissa seksuaalisissa kanssakäymisissä on suostumus kaikkien osapuolten välillä. Suostumus on suuri asia seksuaalioikeuksista puhuttaessa. Suostumuksen puute, painostus tai pakottaminen on aina väärin ja rikollista.
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Viime vuonna tarkennettiin rikoslain raiskauksen määritelmää ja Kansainvälisen Seksuaaliterveys päivän teema oli suostumus. Nämä olivat hienoja asioita, joissa seksuaalioikeudet nousivat esiin positiivisten asioiden merkeissä!

Miksi on ongelma, jos seksuaalisuus on tabu?

Jos perheessä seksuaalisuus koetaan vaikeaksi asiaksi puhua, lapsen kasvaessa ja lopulta kiinnostuessaan muista seksuaalisesti hän on luultavasti omaksunut perheen tyylin ja ajatusmallin. Seksuaalisuus voi olla hänelle ikään kuin tabu, vaikka se häntä kiinnostaisi ja hän haluaisi kumppanin ja seksuaalisia kokemuksia. Tämä voi aiheuttaa yksinäisyyttä, itsetunto-ongelmia ja muita hyvinvointiin liittyviä haasteita.

Jos nuori huomaa olevansa kiinnostunut samasta sukupuolesta ja tietoa on saatavilla liian vähän, hän saattaa pohtia onko hän normaali, epänormaali tai jopa sairas. Tänä päivänä seksuaalisuuden eri suuntauksista onneksi puhutaan enemmän, mutta hyväksymmekö edelleenkään jokaisen sellaisena kuin hän on? Onko meille oikeasti sama, jos kollega on homoseksuaali tai kokee jonkun erikoisemman sukupuoliroolin omakseen? Onko tämä asia, josta puhumme muiden kanssa kahvipöydässä normaalina / epänormaalina asiana?

Olen kohdannut paljon tilanteita, joissa nuori ei ole uskaltanut kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan vanhemmilleen tai vanhemmat ovat ajaneet lapsensa ulos kuullessaan asiasta. Toisaalta, on paljon vanhempia, joille ei edes tarvitse kertoa, he tuntevat lapsensa ja ovat aistineet tai arvanneet asian ja hyväksyneet sen samalla. Jos hyväksymättömyys alkaa vanhemmista, pelko kohdata sitä muualla on varmasti suuri. Seksuaalinen suuntautuminen on tärkeä osa identiteettiämme.

On hyvä olla avoin keskusteluille ja kysymyksille, jotta voimme oppia toisiltamme seksuaalisuudesta ja luoda turvallisempaa ja hyväksyvämpää yhteiskuntaa.

Raila Riikonen, Seksuaalikasvattaja
Raila Riikonen, Seksuaalikasvattaja

Seksiaalikasvattaja
Vammaisten seksuaalisuuden asiantuntija