Mitä kuuluu Ilon Kipinälle?

Mitä kuuluu Ilon Kipinälle? 150 150 Ilon kipinä

Mitä kuuluu Ilon Kipinälle?

Istahdin tietokoneen ääreen ja ajattelin kirjoittaa teille näin syyskauden alkaessa. Mitä kuuluu minulle ja Ilon Kipinälle? Avasin oikein sähköisen kalenterini ja katsoin mitä kaikkea tänä vuonna onkaan jo tapahtunut. Covid-19 pandemia tietysti jäädytti monia asioita ja toiminta on ollut toisenlaista kuin olin suunnitellut.

 

Kalenteria selatessa huomasin myös miten aika kuluu. Ilon Kipinä täyttää 6 vuotta 1.10.2021!

Tilojen ja brändin uudistus

Vuoden alussa saimme työhuonekollegani Venlan kanssa uuden toimiston Vuosaaresta. Itse en ole sitä paljoa käyttänyt, muutamia asiakastapaamisia olen siellä pitänyt. Työhuone tuntuu kyllä paljon enemmän omalta kuin edellinen joten kannatti vaihtaa.

Brändi kaipasi vähän uudistusta. Logo uudistettiin ja värit saivat piristystä. Palvelupaketteja on kehitetty ja kehitetään edelleen. Linkkisivu on saanut uuden ilmeen ja osittain sisältöäkin. Jos sinulla on vinkkejä, mitä toivoisit siellä olevan, lähetä  vinkit osoitteeseen [email protected].

Käy katsomassa ilonkipina.fi uutta etusivua.

Mikä kunnia!

Huhtikuussa minut valittiin Sexpon hallitukseen. On suuri kunnia olla mukana siinä korkeasti koulutettujen seksologian ammattilaisten joukossa. Heilutan siellä eri tavoin vammaisten ja sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuuden lippua. Viime viikolla oli Sexpon hallituksen ja työntekijöiden yhteinen suunnittelupäivä, jossa käytiin läpi syksyn tulevia toimintamuotoja ja suunniteltiin tulevaa vuotta. Siinä tutustui hyvin koko Sexpo-säätiön toimintaan. Uutena hallituksen jäsenenä minua pyydettiin juontamaan SEKS22 koulutuspäivä. Teen sen todella mielelläni. SEKS22 aihe on Resilienssi ja mielen hyvinvointi, koulutuspäivä on perjantai 25.3.2022. Nähdään siellä!

Jotain normaalia

Muutamat vakiasiakkaat tilasivat edellisen vuoden tapaan vammaisuus & seksuaalisuus – luentoa tai avusteisen seksin -luentoa. Pääsin tekemään sitä mihin olen nyt siirtänyt Ilon Kipinän painopisteen eli kouluttamiseen. Opiskelijat (sote-ala ja seksologit) ovat aidon kiinnostuneita vammaisuuden merkityksestä seksuaalisuuteen. Positiivista palautetta tulee paljon.

Hienon yhteistyön tulos – uusi seksin apuvälineopas ladattavissa!

Alkuvuodesta aloitimme muutaman kollegan kanssa Mahdollisuus nautintoon-oppaan suunnittelun ja kirjoittamisen. Kiitos Henna Kekkonen, Tiina Manninen, Marjo Viinanen, Fanni Kevätniemi ja Jouni Forsström, kun sain olla mukana prosessissa. Opas julkaistiin maailman seksuaaliterveyspäivänä 4.9.2021. Kyseessä on siis seksivälineiden opas, joka tuo sensitiivisesti esiin erilaisia välineitä ja niiden monipuolisia käyttötarkoituksia. Tarkoituksena on antaa ammattilaisille työväline, jonka avulla seksivälineiden käytön puheeksi ottaminen helpottuu. Opas on tarkoitettu sekä ammattilaisille että asiakkaille. Oppaan voi ladata sivuiltani ilmaiseksi ja tulostaa vaikka vain itselle mielenkiintoiset/tarpeelliset sivut.

LATAA OPAS

Hellettä riittämiin

Helteinen kesä on enää muisto vain. Minulle sopii kyllä paremmin nämä viileämmät kelit, helle ei ole minua varten. Covid-19 häiritsi niin kesän normaaleja toimintoja (lue: matkustelua ja festareilla ym musiikkitapahtumissa käymistä). Harmittavasti syksy ei tunnu tuovan yhtään helpotusta koronarajoituksiin ja vaikka minullakin on jo kaksi koronarokotusta, silti yritän elää varovaisesti.

Innostusta ja pettymystä

Alkuvuodesta alkoi Apuvälinemessujen seksuaaliterveys osaston sisällön suunnittelu. Messujen piti olla lokakuussa, mutta ne on nyt siirretty ensi vuoteen, koska koronarajoitukset aiheuttivat vähäisen kiinnostuksen messuille osallistumiseen. Apuvälinemessut järjestetään Tampereen Pirkkahallissa ensi keväänä. Seuraa sivujani niin tiedät milloin

https://apuvaline.expomark.fi/

Helsinki Pride järjestettiin!

Koronasta huolimatta Helsinki Pride viikko järjestettiin juhannuksen jälkeen. PrideHousena toimi Helsingin kaupungintalo. Olin tänä vuonna vapaaehtoisena info& shopissa sekä järjestin Kahden vähemmistön väki tapaamisen. Uusia ihmisiä ilmestyy KVV tapaamisiin melkein joka kuukausi. On ihana nähdä että kohderyhmä löytää ryhmään. KVV oli ainoa Helsinki Pride yhteisön aikuisten toiminnasta joka toimi etänä koko korona ajan. Nyt toiminta järjestetään hybridi-mallilla eli osa osallistujista tulee paikanpäälle Kaapelitehtaalle ja osa osallistuu etänä kotoaan käsin. Tämä on vapaaehtoistoiminnoistani nro1, koska palaute sekä osallistujilta kuin Helsingin Pride yhteisön työntekijöiltä on aina positiivista. Positiivinen palaute kantaa pitkälle, ainakin minua!

Vammaisena gynekologilla
-nyt puhumme suoraan lääkäreille

Yksi suurimmista tänä vuonna tapahtuneista asioista on Pinja Eskolan #kynäniekka kanssa tehty yhteistyö. Kirjoitimme lehtijutun gynekologien lehteen vammaisten asiakkaiden kohtaamisesta. Kirjoitimme kesän aikana Pinjan kanssa yhteiseen sähköiseen tiedostoon ajatuksiamme aiheesta ja on sanottava, että lehtijutusta tuli mahtava! Juttu julkaistiin 27.9. ja voit lukea sen täältä. Oli myös valtavan ihanaa tehdä Pinjan kanssa yhteistyötä. Tämän lehtijutun myötä Pinja pyysi minua insta-liveen  keskustelemaan kanssaan vammaisten seksuaalisuudesta ja sitten pyörittelin hänen kanssaan blogikirjoituksessa avusteisen seksin näkökulmia. Eikä yhteistyö varmaankaan jää tähän!

Henkilökohtaisille avustajille tarvitaan seksuaalikasvatusta!

Nyt syksyllä alkaa henkilökohtaisen avustajan ammattitutkinnon opinnot monessa oppilaitoksessa. Aion lähestyä oppilaitoksia seksuaalisuus aiheisella myyntikirjeellä, koska minusta on järkyttävää että kyseisissä opinnoissa ei käsitellä seksuaalisuutta millään tavalla. Minusta olisi ehdottoman tärkeää että henkilökohtainen avustaja olisi ajatellut asiaa ennen kuin tilanne tulee ajankohtaiseksi asiakkaiden avustamistilanteissa. Avustaja pystyy toimimaan paljon ammatillisemmin kun on pohtinut asiaa etukäteen.
Aurinkoista syksyä kaikille!

044 063 9863

raila(at)ilonkipina.fi

Hitsaajankatu 13 C 53 00810 Helsinki

Tietosuojaseloste

Ilon Kipinä slogan