MC CEPARI: Kyllästynyt häpee – Railan neuvot

Yhteistyömme McCeparin kanssa sai jossain vaiheessa myös käänteen hänen neuvojen tarpeeseensa. Julkaisin edellisessä blogissa McCeparin älykkään, mutta epätoivoakin kuultavan kirjoituksen, jonka hän kirjoitti minulle joidenkin antamieni peruskysymysten perusteella. Vastaan tässä kirjoituksessa hänen suurimpiin haasteisiin seksuaalisuuden ja kumppanin löytymisen suhteen.
Raila Riikonen vastaa McCeparin haasteisiin

MC CEPARI: Kyllästynyt häpee – Railan neuvot

MC CEPARI: Kyllästynyt häpee – Railan neuvot 1200 629 Raila

Moi Mika,

Kuvaat blogitekstissä häpeää ja negatiivisia tunteita, joita sinulla on itseäsi kohtaan. Voin sanoa, että et ole ajatustesi kanssa yksin. Jokainen, nuori tai uutta parisuhdetta etsivä, pohtii samoja asioita. Vammaisuus tuo vielä lisää painolastia harteillesi, mikä on turhaa. Vammaisuus on vain yksi ominaisuus sinussa!

Näkyvä vamma muovaa ensivaikutelmaa

Jos sinulla on näkyvä vamma, se valitettavasti määrittelee sinut yleensä ensimmäisenä. Meillä ihmisillä on kummallinen tapa luokitella toisiamme mitä erilaisempiin lokeroihin ja vamma-lokero on aika iso ja sinne moni meistä näkyvän vamman omaavista aina ensimmäisenä joutuu.

Kumppanin löytämisen vaikeus on yleinen ongelma

Moni asiakkaani pohtii kumppanin löytämistä. Kunpa minulla olisikin kristallipallo, josta näkisin teidän kaikkien tulevat kumppanit ja rakkaudet, voisin ryhtyä ennustajaksi ja tienata tiedoilla hyvät rahat. Minulla ei ole ennustajan kykyjä. Joten en voi antaa teille oikeaa vastausta kysymykseen Mistä löydän kumppanin / rakkauden?

Mainitsit mitkä paikat tai seuranhaku -tavat eivät ole sinulle sopivia. Kumppania voi lähteä etsimään muualtakin kuin ravintoloista/baareista tai seuranhaku sovelluksista. Monesti rakkaus osuu kohdalle silloin, kun sitä vähiten odottaa. Sitä saattaa olla vain kärsimätön odottamaan.

Rohkea rokan syö!

Rohkaisisin sinua luottamaan itseesi ja lähtemään rohkeasti kokeilemaan sosiaalisia taitojasi. En halua kuulla enää yhtään tekosyytä.

Rohkeus lähtee jokaisesta ihmisestä sisältä. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa muita. Kukaan ei ole Sinun mielestäsi yhtä Arvokas ja Ihana kuin Sinä. Kun rakastat itseäsi, löydät puuttuvan itseluottamuksen, kokeilunhalua, sosiaalisia taitoja ja rohkeutta.

Kaikki tämä poikii kyllä tulosta. Ennemmin tai myöhemmin – ehkä tosiaan juuri kun sitä vähiten odotat.”