Festareilla vammaisena – mitä kommentointia!

Festareilla vammaisena – mitä kommentointia! https://ilonkipina.fi/wp-content/themes/crocal/images/empty/thumbnail.jpg 150 150 Ilon kipinä Ilon kipinä https://ilonkipina.fi/wp-content/themes/crocal/images/empty/thumbnail.jpg 3.8.2022 7.8.2022

Vammaisena festareilla

– kai meilläkin on oikeus pitää hauskaa?

Sauna Open Air festarit 2022 – melkein täydellinen kokemus

Olen aina rakastanut festareita ja konsertteja. Vammaisuus ei ole estänyt koskaan menoa eikä harrastus on ollut aina osa elämääni ja avustajien työtä. Sitä latisti kuitenkin mitä kumallisin tapahtuma: eräs nainen katsoi asiakseen festareihin keskittymisen sijaan tarkkailla muita.

Mahtavaa festaritunnelmaa – BASSOTERAPIAA!

Olin suunnitellut pitkään Open Air Festareille menoa. Hämmästyksekseni ensimmäinen bändi aloitti soittamaan torstaina jo heti puolen päivän jälkeen, joten hyppäsin Helsingistä Tampereelle menevään aamujunaan, jotta ehdin paikalle ajoissa. Halusin olla eturivissä kun ensimmäinen esiintyjä aloittaa. Näin tapahtui ja Michael Monroe oli jälleen yhtä sydämellinen ja energinen kuin ennenkin. Ikä on vain numero, se ei tätä Duracell pupua hidasta.

Michael Monroe toi henkilökohtaisesti minulle lahjan!
Ja ne spagaatit…

Melkein paras kokemus koko festareilla tapahtui Michael Monroen keikalla, kun sain häneltä nimmarilla varustetun viuhkan. Hän yritti heittää lavalta yhden minua kohti, mutta se meni vähän pitkäksi ja avustajani Aleksandra ei ehtinyt sitä nappaamaan vaan joku mies ryntäsi tilanteeseen ja sai viuhkan.

Michael näki tapahtuman lavalta ja toi seuraavan viuhkan suoraan minun syliini niin ettei kenellekään jäänyt epäselväksi kenelle se viuhka oli tarkoitettu.

Lisää mahtavia bändejä

Seuraavaksi keskityin kuuntelemaan ruotsalaista Nestor bändiä, joiden tuotantoon olin tutustunut ja ihastunut ennen festareita. Ihmettelin miksi en ollut kuullut heistä mitään aiemmin, se selittyi, kun solisti kertoi heidän tarinansa. He ovat olleet olemassa 1980-90-luvun vaihteessa ja nyt vuonna 2019 kokoontuneet uudelleen yhteen. Taattua 1980-luvun rokkia, parempaa ei ole.

Tauko festareista, ruokaa Kalevan Prisma keskuksesta ja hyvää seuraa. Päästiin myös sadetta pakoon muutamaksi tunniksi.

Palasimme festarialueelle kuuntelemaan Beast in Black bändiä joka ei petä koskaan. Ja brittiläinen Bullet Ford My Valentine antoi osansa bassoterapiasta minulle ensimmäisen illan pääesiintyjänä. Bändi ei kuulu suosikkeihini, mutta livenä tällainen metalcore yhtye toimii aina.

Tunnelmaa ei onnistunut pilaamaan edes todellinen ilonpilaaja

Tunnelma oli mahtava ja nautimme avustajani kanssa. Sitä latisti kuitenkin mitä kummallisin tapahtuma: eräs nainenkatsoi asiakseen festareihin keskittymisen sijaan tarkkailla muita ja kommentoida avustajani alkoholin käyttöä! Hän kertoi olevansa psykologi ja tarkkailevansa ympäristöään ja oli huolissaan minusta! Kuka menee puhumaan aikuiselle tuntemattomalle ihmiselle olevansa HUOLISSAAN hänestä?

Minusta oli outoa että hän kehtasi kommentoida asiaa avustajalleni ja tulla vielä avautumaan asiasta minulle. Hämmennyin tilanteesta niin että en osannut kommentoida hänelle muuta kuin että ”olemme yhdessä sopineet asiasta – minulla ei ole mitään hätää”. Avustajaltani hän oli penännyt onko hänen työnantaja Tampereen kaupunki. Avustaja oli sanonut että työnantajani on tuolla ja näyttänyt minua. Nainen oli tilanteessa itse selvästi humalassa.

Törmäsime häneen lukuisia kertoja ja ärsytti nähdä hänet koko kolmen päivän aikana festariajan. Miksi jollakin on tarve tulla kommentoimaan minun elämääni liittyviä asioita?

Kenelle tullaan kommentoimaan festareilla alkoholin käytöstä? Jos näkee yhden juoman jonkun avustajan kädessä, mikä pakottaa tilanteessa tekemään yhtään mitään? Kumpikaan meistä ei ollut häiritsevästi humalassa, emme häirinneet ketään, eikä tilanteessa ollut mitään syytä puuttua kenenkään juomiseen. Onko festareilla yleensä lainkaan tilanteita, joissa osallistuja puututtuisi jonkun alkoholin käyttöön (ellei joku vaikka sammu oman laukun päälle)? Onko vammaisten elämä sellaista, että sitä voi arvostella ja päättää vielä kertoa, mikä omasta mielestä vammaisen elämässä on oikein ja väärin?

Onneksi tämä ei päässyt kokonaan latistamaan tunnelmaa. Puolen yön jälkeen menimme äitini luokse nukkumaan.

Seuraavana päivänä ihania kokemuksia

Perjantai alkoi piknikillä. Oli kiva nähdä parasta ystävääni.

Ensimmäinen kuulemamme esiintyjä toisena festaripäivänä oli Marco Hietalan soolobändi. Aina yhtä ammattitaitoinen kuten bändinsä muutkin soittajat. Pidän Marcon sarkastisista välispiikeistä. Festareiden juontajana toimi Tyrantti yhtyeen Läski-Mika.

Nykypunkkia (ilmeisesti) edustava Nyrkkitappelu bändi olisi voinut hyvin jäädä kuulematta, ei ole minun tyylistä musiikkia. Avantasia jätettiin väliin, kun menimme jälleen Prisma keskukseen syömään. Mieluummin sieltä puffet ruokaa kuin festarialueen hirveitä ruoka mättöjä.

Aivan lavan edessä pyörätuolialueella –

tunnelma sai kyyneleet silmiin

Seuraavaksi menimme ekaa kertaa 2.lavan eteen ja ilokseni huomasin osan eturivistä rajatun pyörätuolialueeksi, joten pääsin ihan eteen eikä siinä ollut ketään edessä eikä tungeksimassa. Siinä sai BASSOTERAPIAA ja festareiden ensimmäiset kyyneleet valuivat silmistäni. Se oli hieno kokemus. Kiitos DEAD BY APRIL.

Seuraavaksi 1.lavalla esiintyi ehkä eniten odottamani Battle Beast. Se ei ollut paras kokemus, koska halusin ängetä eturiviin bassoterapiaa saamaan, sitä sain kyllä mutta näkyvyys oli huono, joten menetin osan showsta sen vuoksi.

Joku pettymyskin mahtui reissuun

Tässä kohtaa pakko kommentoida että pettymys oli suuri kun saavuimme festarialueelle, emme löytäneet nettisivuilla luvattua pyörätuolikoroketta mistään. Siellä oli tämän vuoden tapaan pyörätuolialue, joka on maan tasolla ja esim tuolla Sauna Open Air festareilla 1.lavan oikeassa sivussa, josta ei oikein näe mitään eikä kuulekaan.

Festari paikka toi mieleen muistoja

Toisen festaripäivän päätteeksi moshattiin yhdysvaltalaisen Five finger death punch bändin tahtiin. Bändin solistilla oli päällään Tappara paita. Oli ihana tajuta että hän tiesi missä ollaan, kun ollaan Tampereella Hakametsän jäähallin parkkipaikalla.

Se on minulle tunteita herättävä paikka, koska lukiovuosina vietin ainoat tunnit viikoistani miettimättä ja murehtimatta koulua, silloin kun olin jäähallissa katsomassa Tapparan pelejä.

Avustajallani oli tekemistä jo toisena iltana, kun hän piti huolta turvallisuudestani ihmisjoukon keskellä niin etten joutunut moshpitin vietäväksi. Kiitos mahtavalle avustajalleni.

Kolmas festaripäivä alkoi meidän osalta takuuvarmalla Reckless Love bändillä. Olli ilman paitaa on aina hyvä, mutta sikspak oli kadonnut. Onneksi he soittivat myös vanhoja hyviä biisejä, en ole vielä päässyt sisään uuden levyn tunnelmaan.

Seuraavaksi menin mielenkiinnolla kuuntelemaan Klamydiaa, on jota en ole koskaan pitänyt minun musiikkina,
mutta onhan siinä punk sanomassa jotain hmm, miten sen nyt sanoisi…. Miellyttävää?? Ja bändin solisti Vesku Jokinen on hyvä tyyppi, hauskat punk sanomaa uhkuvat välispiikit. Ja hämmästyksekseni hän veti monta spagaattia keikan aikana niin kuin Michael Monroe.

Amerikkalainen SKID ROW on nuoruuden suosikkejani. Heidän balladien tahtiin on itketty monet sydänsurut. Bändi oli hentoinen pettymys uuden nuoren solistinsa vuoksi, minulle Skid Row on aina Sebastian Bachin bändi, vaikka hän ei ole ollut ko. bändissä enää kymmeniin vuosiin. Mutta sitten sain kitaristi Scotti Hilliltä plektran, se paransi tunnelmaa huomattavasti. Hän oli oikeasti huomannut minut sieltä eturivin nurkasta. Wau.

Skid Row jälkeen lähdimme Prismaan ostamaan pullaa tuliaisiksi Laitisen perheelle. Etsimme ratikkapysäkin ja matkustimme ensimmäisen kerran Tampereen raitiovaunulla. Matka kesti vain yhden pysäkinvälin mutta siitä sai hyvän kuvan millainen matkustustapa ”rasse” on. Näimme Laitisten uuden kodin ja tyttöjen ihanat pienet gerbiilit. Kiitos kahvista ja salmiakista.

Menimme takaisin festarialueelle katsomaan vielä viimeisenä esiintyvää bändiä In Flames. Ruotsalaine’xcn melodista death metallia soittava bändi ei kuulu suosikkeihini mutta livenä tällainen musiikki on aina hyvää.