Apuvälimessut – mikä mielenkiintoinen rutistus!

Apuvälimessut – mikä mielenkiintoinen rutistus! 2500 1500 Ilon kipinä

Apuvälinemessut 2022 - mikä mielenkiintoinen rutistus!

Siitä on jo lähes kaksi vuotta, kun minua pyydettiin vastaamaan Apuvälimessujen Seksuaaliterveys teemaosaston sisällöstä. Olin tietysti otettu ja myös täynnä tarmoa aloittaa työ.

Innostuimme yhdessä monen muun kanssa, ideoita vilisi. Suunnittelimme kutsuvamme paikalle mahtavia asiantuntijoita. Korttelista tulisi upea.

Unelmamme ei kuitenkaan toteutunut sellaisenaan. Tampereelle suunnitellut Apuvälimessut peruttiin viime vuonna. Seksuaaliterveys teemaosaston piti olla kooltaan valtava. Toisin kävi. Epävakaa tilanne maailmalla muutti monen yrityksen suunnitelmat.

Kun muutaman kuukauden kuluttua aikaisempaa intoa kaivettiin esiin ajallisesti siirretyn ja pienempimuotoisen messukorttelin suunnitteluun, ei alku tietysti ollut paras mahdollinen.

Ideointiin syntyi kuitenkin kompakti porukka ja tunnelma nousi nopeasti. Ajankohdan siirrossa oli se hyvä puoli, että Mahdollisuus nautintoon (seksiapuvälineiden) opas ehti valmiiksi ja siitä saadaan painettuja kappaleita messuille. Se on kuuden alan asiantuntijan yhdessä tekemä ja on jo osoittautunut erinomaiseksi välineeksi niin asiantuntijoille, kuten fysioterapeuteille kuin välineiden tarvitsijoillekin. Se on ollut ladattavissa ilmaiseksi useassa paikassa, myös Ilon Kipinän nettisivuilta. Olin yhtenä tekijänä ja sen tekeminen ja erityisesti loppuun saattaminen oli hieno saavutus, josta erityinen kiitos kuuluu SelkoSeksin Henna Kekkoselle, jonka idea tämä oli ja joka varmisti, että projekti vietiin maaliin.

Oppaasta esitellään messuilla myös selkokielinen versio. SelkoSeksin ständiltä voi ostaa painettuja kappaleita tästä suositusta oppaasta, joka on ensimmäinen laatuaan.

Suunnitteluprojektin pauloissa

Messujen suunnitteluun liittyy paljon erilaisia asioita. Jokainen pieni tekninen yksityiskohta täytyy olla suunnitelmissa, jotta kaikki toimii. Jos pistorasiaa ei ole teknisessä piirroksessa, sitä ei rakentaja tiedä laittaa, jolloin sähköä ei laiteta, näytteilleasettajien ständeillä lamppu ei pala eikä tietokonetta voida käyttää.

Onneksi jokaiseen asiaan on oma asiantuntijansa. Kaikkein hienointa messujen suunnittelussa on mennä messuille ja nähdä kaikki paperilla olleet suunnitelmat rakennelmina, värikkäinä seininä ja toinen toistaan enemmän yleisöä kiinnostavia asioita ja paikkoja. (Apuväline)messuilla on aina esillä sellaista, jota ei olisi uskonut olevan olemassakaan!

Apuvälinemessut2022

Seksuaaliterveys teemaosastosta tulee hieno! Minun tehtävänäni on ollut monta haastavaa asiaa, joista yksi on ollut osaston oman ohjelman suunnittelu. Seksuaaliterveys teemaosaston markkinointi on myös tärkeää, mikä ei ole pelkästään messuorganisaation tehtävä. Toivonkin, että autat minua tässä ja jaat some-postauksiani Apuvälinemessuista. Olen niin innoissani, että messuilla on tämä asia näinkin vahvasti esillä ja voimme tuoda esiin tärkeäksi katsomiamme asioita ja luoda osastosta mahdollisimman avoimen ja kutsuvan. Jotta sinäkin kurkistaisit sisään!

Messuinfoa

Seksuaaliterveys teemaosaston numero on 6f48. Seksuaaliterveys teemaosastolla ovat minun lisäkseni Sexpo, SelkoSeks ja Amor.fi. Näytteilleasettajien lisäksi osastolla on pieni ohjelmalava, jossa tapahtuu koko messujen ajan. Esillä on apuvälineitä, joita voi katsoa ja tutkia. Osastolta voit tulla kysymään seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Paikalla on aina alan ammattilaisia. Tule rohkeasti juttelemaan.

Apuvälinemessut on tarkoitettu asiantuntijoille, joilla on oma vierailupäivänsä (keskiviikko) ja sitten kaikille, jotka ovat apuvälineistä kiinnostuneita.  Messuilta haetaan omanlaista kokemusta, elämystä, jossa nähdään ja opitaan paljon uutta, saadaan ideoita ja tavataan usein tuttavia ja morjestellaan vanhoja tuttuja. Tämä on erityisen tärkeä asia, kun kaikki olemme olleet pandemian vuoksi sisällä varmasti kyllästymiseen asti omassa seurassamme.

Apuvälineiden asiantuntijat, niiden kanssa työskentelevät ja käyttäjät kootaan yhteen. Harvoilla messuilla on näin vahvasti edustettuna nämä kaikki eri ryhmät, mikä tekee myös suunnittelun haastavaksi, mutta äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Vaikka olen vahvasti ollut mukana suunnittelussa ja itse messuilla kiinni suunnitelmien toteutuksessa, odotan myös innolla apuvälineiden käyttäjänä kaikkia uusia innovaatiota, ihanaa puheensorinaa, naurua! Odotan myös ihmisten kohtaamisia koronan hellitettyä ja niin monien tuttujen ihmisten tapaamista pitkästä aikaa. Ja tietysti kaiken toteutumista suunnitelmien mukaan.

Seksuaaliterveys teemaosaston ohjelman löydät täältä ja ehkä pari yllätystäkin löytyy!

Nähdään Apuvälinemessuilla 11-13.5.2022!